Hellou! Viime päivityksestä onkin vierähtänyt jo tovi. Tässä reilun viikon aikana on kerennyt tapahtua seuraavaa:
Töitä minulla oli vielä tämän viikon tiistaihin asti normaalisti joka päivä, mutta siitä alkoikin sitten 3 päivän vapaat, eli keskiviikko, torstai ja tämä päivä eli perjantai on ollut vapaata. Viime postauksessa vähän valittelin työn rankkuutta, mutta sen hetkinen fiilis saattoi johtua siitäkin, että vuoden vaihteessa sitä univelkaa kertyi jonkin verran. Mutta sitten siitä seuraavina päivinä sain nukuttua miltei täydet yöunet ja päikkäritkin tarvittaessa, niin töissäkin jaksoi vähän paremmin. Kuitenkin muutamina työpäivinäkin jaksoin siinä välillä käydä laskettelemassa, ja tutustuin yhteen venäläiseen jonka kanssa sitten käytiin parina päivänä laskemassa. Itse asiassa tuntuu siltä, että iltavuorossa jaksaa paremmin, jos päivällä on käynyt parin tunnin ajan laskemassa, kun että istuisi vaan huoneessa ja olisi koneella tms. Ulkoilma piristää ja sitten taas jaksaa.
Lauantaina tänne satoi taas vähän lisää lunta, ja sunnuntaina suunnattiinkin parin tyypin kanssa Sportgasteiniin laskemaan, ja oli kyl aivan mahtava keli ja muutekin olosuhteet kohdallaan. Alkuviikosta en kumminkaan sitten käynyt laskemasta, sillä pieni flunssa alkoi tuntua orastavana kurkkukipuna. Tiistai-iltana harmittelinkin, että just vapaillekko tämä flunssa sitten sattui. Keskiviikko aamunakin oli kurkku vielä kipeä ja yskitti, niin päätin sitten, että en lähde rinteeseen vapaista huolimatta. Kuitenkin sain pitkästä aikaa nukkua niin pitkään kun nukutti, ja käytinkin sen sitten hyödyksi.
Keskiviikkona päivällä en siis tehnyt mitään erityisempää, kävin kaupassa ja lepäsin. Iltapäivällä kuitenkin junalla tänne Bad Gasteiniin saapui suomesta Taru, johon tutustuin siis STS:n opaskurssilla. Kuten oon sanonutkin, niin täällä ei hirveästi suomalaisia kausiasukkeja oo, lähinnä ruotsalaisia. Yhtä lukuunottamatta täällä kaikki suomalaiset kaverit mitä mulla on, on STS:n oppaita, ja niillä tuppaa usein olemaan niin kiire aikataulu ettei hirveästi kerkee nähdä. Joten oli mukava saada joku suomalainen kaveri tänne! Hengailtiinkin sitten Tarun kanssa siinä keskiviikkona, ja lähdettiin illalla viihteelle missä nähtiin myös STS-opas Ainoa.
Torstai kului taas edellisen illan juhlinnan jälkeen vähän väsyneissä merkeissä, mutta kuitenkin lähdin iltapäivällä pariksi tunniksi mäkeen. Siellä tapasin yhden ruotsalaisystäväni Kristofferin, jonka kanssa sitten laskettiin se aika siinä. Flunssa alkoi siinä vaiheessa olla jo vähän paremmassa vaiheessa, ja rinteetkin oli ihan mukavassa kunnossa. Kivat iltapäivän laskut siinä sitten tuli laskettua. Lähdettiin sitten vielä after skiihin Häggblomsiin, mikä oli aivan täynnä porukkaa, ja nähtiin siellä muita ruotsalaisia tyyppejä ja sitten nämä suomalaisetkin sinne lopulta eksyi.
Tänään sitten lähdettiin jo ihan aamusta laskemaan parin ruotsalaisen kanssa, lisää lössiä liittyi seuraan myöhemmin. Aamusta keli näytti aika pahalta, satoi nimittäin vettä, mutta kun päästiin ylös, niin ei satanut kuin vähän lunta. Aika sumuista siinä aamusta oli, mutta näkyvyyden huonouden paikkasi sitten rinteiden erinomaisuus. Pitäisi tosiaan lähteä useammin aikasin aamusta laskemaan! Tosin töitten takia se nyt ei kauheen usein taida onnistui mutta kuitenkin.. Tänään oli siis aivan upea laskupäivä, ja hyödynnettiin se aamusta ihan sinne neljään saakka. Täällä Bad Gasteinissa on myös nyt 10. ja 12. päivä lumilautailun FIS World Cup 2014 (kyseessä siis oli ilmeisesti ratalumilautailu/carving-lautailu), jota sitten seurattiin jonkin aikaa siinä laskettelun lomassa. Tänään oli kuitenkin vissiin vaan joku alotuskisa, ja sunnuntaina on se pääkisa ja -tapahtuma.
Tosi mukavat ja hyvin hyödynnetyt vapaat on siis ollut, ja mukavaa oli erityisesti se, että kerkesi nähdä kaikkia kavereita nyt tosi paljon! Huomenna takaisin sorvin ääreen, mutta toivon, että kerkeää yhä käydä laskemassa ja viettää aikaa näitten upeitten tyyppien kaa, sillä sitä vartenhan minä täällä oon!