Aurinkoinen Dorfgastein, hymyilyyn siis syytä! |
STS:n piknikki Schlossalmin Kleine Schartella |
Niin hyvä fiilis tuolla noin, eikä maisematkaan pahemmat olleet! |
Ystävänpäivän kunniaksi lumeen piirretty sydän |
Hei vaan kaikki ja hyvää ystävänpäivää vähän myöhässä. Täällä Gasteinlaaksossa säät hellivät meitä viime viikolla oikein urakalla. Parina päivänä viime viikolla käytiin laskemassa Dorfgasteinissa, ekan kerran Tarun kanssa kahdestaan ja tokalla kerralla ruotsalaisten Milchofin tyyppien kanssa. Toissasunnuntain lumisateen jälkeen säät viilenivät hieman ja lumet pysyneet suht hyvin maassa. En tiedä mikä sunnuntain juttu se oikein on, mutta tänäkin sunnuntaina satoi todella paljon lunta ja sade jatkui vielä tälle maanantaillekkin asti, tänään päästiin nauttimaan siis oikein kunnon puutereista, ja oli kyllä aivan paras laskupäivä pitkään aikaan. Lumen paljoudesta johtuen jalat saikin ihan kunnon treeniä ja kotiin tullessa olo oli todella väsynyt mutta onnellinen. Mutta jos vielä palataan tuohon viime viikkoon, niin tosiaan auringosta saatiin nauttia täysin rinnoin, kuten kuvista näkyy. Ystävänpäivänä eli perjantaina meidän oli tarkoitus pitää piknik kavereiden kesken, mutta eksyttiinkin sitten kuokkimaan STS Alppimatkojen piknikille (omien eväiden kanssa tosin) moikkaamaan kavereita ketkä työskentelee siellä oppaina, ja oli aivan upeaa. Sää oli täydellinen, aurinko paistoi, mutta ei ollut kuitenkaan liian kuuma. Mikäs siinä sitten lumeen tehdyillä penkeillä istuskellessa, musiikkia kuunnellessa ja hyvässä seurassa hengailleissa. Välillä käytiin laskemassa parit mäet, jonka jälkeen palattiin seuraamaan piknikin raivaustöitä ja saatiinpa ilmasta jäljelle jäänyttä ruokaakin, kannattaa olla kavereita töissä STS:llä ;)
Ja mitäs muuta sitä on tullut puuhattua laskemisen lisäksi.. No ainakin viime tiistaina Häggblomsissa oli taas teemabileet, teemana Ibiza Beach Party, ja etkot tietty meillä Milchofissa. Oli hauskaa taas kun kaikki pukeutui kesäisin vaatteisiin teeman mukaisesti, ja siinä sitten sortsit jalassa (oli tosin ihonväriset sukkikset alla lämmittämässä) ja arskat nenällä suunnistettiin talvisäässä bilettämään. Ehkä siitä johtuen, ja muutenkin säitten kylmenemisen takia tuntuu, että kaikki on täällä tällä hetkellä enemmän tai vähemmän sairaana. Itsellä se kuumeinen olo meni ohi jo silloin noin viikko sitten, mutta nuha ja yskä pysyneet sitkeästi tähän asti. Välillä tuntuu että nenän tukkoisuuden takia laskiessa hengästyy todella helposti, mutta jospa se tästä kohta lähtisi paranemaan.
Lauantaina mulla olikin sitten ensimmäinen työpäivä hotelli Bellevuessa siivoojana. Päivä meni ihan hyvin, tämän ekan kerran tein töitä yhdessä kokeneemman siivoojan kanssa, ja hän näytti että miten asiat siellä hoidetaan. Siivottiin sitten yhdessä neljä huonetta, ens kerralla minun pitääkin siivota yksikseen, toivottavasti muistan miten kaikki meni. Lauantai-iltana käytiin Milchofin porukalla (+ Taru, jonka voi melkein laskea jo täällä asuvaksi, niin usein se on täällä:D) syömässä Steak und Mehrissä, mikä on vähän hienompi pihviravintola täällä Bad Gasteinissa, pojat olivat suunnitelleet jo pidemmän aikaa että haluavat mennä sinne, niin sittenpä mentiin. Olihan tuo vähän kallis paikka, mutta kerrankos sitä käy ulkona syömässä vähän hienommin. Itse tilasin kalaa, mikä oli vähän halvempaa kuin pihvit mutta silti todella maukasta.
Tämmöistä tällä kertaa, tänään olis tiedossa rauhallinen leffailta ihan vaan kotosalla:) Bis später!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti