23.3.2014

Kuvitetut kuulumiset keväisestä BG:stä

Leivottiin laskiaspullia

Aurinkoista on ollut

Käytiin hiihtämässä


Ajoin ambulanssilla sairaalaan kun kaaduin rinteessä(käsi jo melkein normaalissa kunnossa)

Schwartzach

Piknik Graukogelilla

Auringonottoa

Skeittiparkissa

True skeittari (not)

Grillausta

Keväinen Bad Gastein

Terveppä terve kaikille taas kerran. Tänne Bad Gasteiniin kevät on tullut oikein kohinalla ja lämpötila kylässä on lähennellyt jo kahtakymmentä astetta, tosin ensi viikoksi on luvattu taas vähän viilenevää, ja huomenna pitäisi dumpata lunta oikein kunnolla, sitä odotellessa. Aurinkokin on paistanut lähes joka päivä, mikä edelleen tehnyt ulkona oleskelusta miellyttävää. Laskeminen on jäänyt vähän vähemmälle tässä viime viikkoina useista syistä, mistä toki säiden lämpeneminen ja lumen sulaminen on yksi. Viime viikolla en kuitenkaan pystynyt laskemaan kuin yhtenä päivänä sen takia, kun olin sairas. Sitkeä tuo flunssa olikin, mutta nyt se on sitten viimein selätetty. Tosiaan viime viikolla minulla oli joka toinen päivä kuumetta ja aina kun luulin parantuneeni, niin sairas olo palasi, ja jouduin olemaan kotona tosi paljon. 

Tämän viikon alussa kun vihdoin pääsin rinteeseen, enkös sitten kaatunutkin ja siihenpä loppui se laskettelu siltä erää. Olimme siis Sportgasteinissa, ja iltapäivän puolella lumi alkoi olla jo aika sohjoista, eli ei missään parhaassa kunnossa. Vauhtia taisi olla liikaa ja jotenkin onnistuin tökkäisemään laudan etukantin lumeen ja kaaduin naama ja vasen käsi edellä maahan. Käteen sattui kaatumisen jälkeen todella paljon, joten mentiin näyttämään sitä ensiapuun. Ensiavussa sanottiin että kannattaa lähteä sairaalaan varmistamaan ettei mikään ole poikki. Tilasivat ihan ambulanssinkin, vaikka kyseessä nyt ei ihan mikään kauhean vakava tapaturma ollut. Ajeltiin sitten ambulanssilla Schwartzachiin 60 kilometrin päähän, missä lähin sairaala sijaitsi. Siellä otettiin röntgenkuvat ja lääkäri katsoi kättä, ja lopputuloksena sitten totesi että ei ole murtunut eikä muuta vakavaa, pelkästään venähtänyt. Määräsi lepoa ja särkylääkettä :D Täytyy kyllä sanoa, että todella hyvin toimii tämä sairaalasysteemi täällä Itävallassa. Ambulanssikyydistä ja sairaalassa käynnistä minun ei tarvinnut maksaa mitään, kun näytin Eurooppalaisen sairaanhoitokortin ja E-Cardin (minkä saa jos työskentelee täällä). Koko lääkärissä käyntiin aikaa kului ehkä puoli tuntia, minkä en voisi mitenkään kuvitella olevan mahdollista Suomessa, missä tuntuu että joutuu odottamaan aina, jos haluaa julkista terveydenhoitoa. 

Tiistaina sattuneen tapaturman jälkeen olen sitten lepuuttanut kättä, ja nyt pystyn liikuttamaan sitä melkein normaalisti, tosin en voi painoa kauheasti varata ja ihan taakse liikuttamaan, ja kipuakin on välillä erityisesti olkapäässä. Tänään kuitenkin uskaltauduin taas laskemaan ja sujui ihan hyvin.

Onneksi nyt keväällä on kaikenlaista muutakin kivaa tekemistä, kun laskemaan ei ole päässyt. Ollaan hengailtu useina päivinä läheisessä skeittiparkissa, jossa on siis skeittaustelineitä, penkkejä, ja myös jalkapallo/koripallokenttä. Pojat on skeittaillut ja kuten kuvasta näkyy myös minä olen kokeillut vähän. Musiikkia kuunnellessa ja auringossa istuessa aika on kulunut tosi rennosti ja mukavasti. Eilen raahattiin grilli parkkiin ja grillailtiin lihaa ja tehtiin hampurilaisia. Piknikkejä täällä on muutenkin nyt ilmojen helliessä harva se päivä, esimerkiksi torstaina oli piknik Graukogelilla, ja siellä istuskeltiin aurinkotuoleissa, kuunneltiin musiikkia ja syötiin ilmaista ruokaa. Nyt ei oikeastaan enää harmita niin paljon, että lumitilanne ei ole niin hyvä, koska on niin mukavaa, että on kevät ja lämmintä ja aurinko paistaa. Rusketustakin on jo tarttunut!

Tällaista tänne kuuluu. Huomiseksi on luvattu lumisadetta, joten mennään varmaan suht ajoissa rinteeseen katsomaan, josko saatais vielä nauttia kauden viimeisistä puutereista. Hyvää kevättä sinne Suomeenkin!

4 kommenttia:

  1. Terve Eve! Tän blogin kommentointi ei toimi, mut kokeillaan silti. Itse aion osallistua ens syksyn hiihto-opaskurssille. Tästä mulla oliskin pari kysymystä: Kuinka moni kurssilta pääsee oppaaksi? Riittääkö pelkkä englanninkielen taito? Kuinka pitkä opaskausi on? :)

    VastaaPoista
  2. Hei! En tiedä oletko sama tyyppi joka aiemmin tänne kommentoi, mutta sen pistin olevinaan näkyviin ja vastasinkin täällä: http://evegoesalpit.blogspot.co.at/2014/01/praying-for-snow.html?showComment=1393957085365#c8465435506699626147
    Tuolla on vastaukset pariin ekaan kysymykseesi ja sitten vielä tuosta opaskaudesta, että se on yhtä pitkä kuin season eli joulukuun lopusta noin huhtikuun alkuun. Tosin osa oppaista saatetaan palkata esimerkiksi kuukaudeksi tai pariksi :)

    VastaaPoista
  3. Kiitti :) Aiotko joskus myöhemminkin mennä oppaaks? btw mihin haet opiskeleen? :)

    VastaaPoista
  4. En siis ollut oppaana tänä kautena, kun en saanut työtarjousta, ja tuskin enää myöhemminkään haen. Haen opiskelemaan psykologiaa Jyväskylän yliopistoon :)

    VastaaPoista