16.12.2013

Mustaa valkoisella


Jeeei! Nyt mulla on sitten tosiaan työsopimus paperilla asti. Työ alkaa siis 26.12. klo 6.30. Sita ennen kerkiää laskea vielä paljon, ja jouluakin kerkeää perheen kanssa viettämään. 

Nyt täällä ei ole tapahtunut kauheesti muuta ihmeempää. Oon käynyt laskemassa, välillä yksin ja välillä jonkun kanssa. Eilen olin Silver Bulletissa näkemässä suomalaista STS kurssikaveria, joka nyt tulee tänne oppaaksi. Samaan syssyyn tuli hankittua paljon uusia tuttavuuksia, jotka aikoo myös viettää kauden Bad Gasteinissa. 

Eilen meinasin kuolla tylsyyteen, kun laskemisen jälkeen tulin hotelliin, koska täältä oli netti poikki melkein koko iltapäivän ja illan jostain syystä. Mulla oli tänne tullessa yksi kirja mukana, ja senkin unohdin edelliseen hotelliin, missä oltiin STS:n kurssilla. Oon monta kertaa yrittänyt kysyä sieltä hotellista, että onko sitä kirjaa löytynyt, ja sanoinkin niille minne sen luultavasti olen jättänyt, mutta mitään ei ole kuulunut. Se oli vielä Nälkäpelin viimenen osa! Nyt kestää ikuisuuden ennenkun saan tietää mitä siinä tapahtuu :D 

Tällä viikolla pitää kuitenkin käydä Bad Hofgasteinissa ostamassa työvaatteita, ja samalla voisin käydä kirjakaupassa, kun täällä Bad Gasteinissa ei semmosta ole. Toivottavasti siellä olisi jotain kirjoja englanniksi, sillä saksan kielitaito ei ole vielä ihan sillä tasolla, että romaaneja pystyisi lukemaan..

Uudesta laudasta vielä sen verran, kun joku edelliseen postaukseen siitä kommentoi: Pelkäsin että se on hyvin erilainen edelliseen lautaan verrattuna, mutta itse asiassa sain siihen hyvän tuntuman melkein heti. Helppo hallita, juuri sopivan pituinen minulle, vaikka sitä pituutta vähän mietinkin lautaa hankkiessa. Kuitenkin erityisesti jyrkissä ja jäisissä kohdissa tuntuu, että lauta meinaa lähteä helposti liukumaan, ja että "purevuus" on huono. Pitänee kuitenkin vähän tarkastella laudan kantteja, että olisiko niitä järkeä teroittaa, vaikka kaiken järjen mukaan uudessa laudassa pitäisi olla ihan hyvät kantit. Ehkä se on sitten kuitenkin tuo laudan rocker-muoto, johon pitäisi totutella vielä vähän paremmin. Puuterissa lauta kuitenkin toimii upeasti. 

Lopuksi vielä todisteet siitä että olen elossa ja hyvissä ruumiin ja sielun voimissa!
ft. Puhtain peili ikinä


Auf Wiedersehen!

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu tuo työsopimus! Pitäiskös meidän tuoda Nälkäpeli täältä Suomesta, niin ei tartte kovin pitkään odotella...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kiitos:) Ostan varmaan Bad Hofgasteinista jonkun kirjan, mutta siellä ei välttämättä oo sitä Nälkäpeliä nii jos voisitte sen tuua.

      Poista