Heippa taas kaikki! Vähän hiljaista ollut täällä, kun ei ole yksinkertaisesti ole ollut aikaa kirjoittaa. 3-5 tunnin yöunista ei ole huvittanut puristaa enää yhtään enempää pois kirjoittamisen takia. Nyt kuitenkin kurssi on saatu kunnialla päätökseen ja oon siirtyn Euro Youth Hotel & Kroneen majailemaan. Huomenna aion nukkua piiiiitkään!
Edellisessa postauksessa kertoilinkin ekasta rinnepäivästä, josta en pystynyt oikein täysin rinnoin nauttimaan, kun meidän ryhmällä oli niitä vastuutehtäviä. Tiistai kuitenkin oli upea rinnepäivä, josta meidänkin ryhmä pystyi kunnolla nauttimaan. Säät suosivat taas kerran, kuten kuvista näkyy. En vaihtanutkaan monoja pois, koska laskeminen alkoi muutaman kerran jälkeen sujua aika hyvin, ja kun laitoin villasukat niin ei se hienoinen suuruuskaan haitannut. Päivän kruunasi rinteessä pidetty piknik, jossa oli tarjolla kaikenlaisia itävaltalaisia herkkuja, mm. juustoja ja makkaroita, sekä hedelmiä ja makeisiakin. Fiilis oli aivan uskomaton kun istuttiin vuoren huipulla syömässä, katseltiin upeita maisemia ja pidettiin tunnelmaa yllä mm. laulamalla. Ruuan jälkeen meillä oli myös ryhmien välinen leikkimielinen viestikisa. Tuli vähän kuuma kun laskettelumonoissa joutui juoksemaan :D
Laskettelu sujui siis kaikilta osin hyvin kaikkina neljänä rinnepäivänä. Torstaina sää oli aamulla hieman sumuinen ja näkyvyys näin ollen heikohko, mutta sitä kesti vain tunnin pari, jolloin aurinko taas näyttäytyi.
Maanantain ja tiistain laskimme siis Bad Hofgasteinissa ja keskiviikon ja torstain Dorfgasteinissa. Dorfgasteinissa oli enemmän rinteitä auki, joten se jäi ehkä vähän positiivisempana kokemuksena mieleen, mutta kyllä rinteet Bad Hofgasteinissakin olivat todella hyviä. Pisin rinne mitä oon päässyt laskemaan, oli Bad Hofgasteinissa reilu 10 km pitkä rinne.
Päivät siis menivät rinteessa, ja illalla ohjelmassa oli sitten afterskitä, luentoja, ryhmäjuttuja ja iltaohjelmaa. Tiistaina meillä oli iltaohjelmassa taas ryhmienvälisiä kilpailuja, mm. kuorosota-tyyppinen laulujuttu. Keskiviikkona oli meidän ryhmän vuoro järjestää iltaohjelma, ja järjestettiin "pikaopaskurssi", joka vähän parodioi tätä kurssia hassuilla tehtävillä. Tuntuu kyllä että en oo viimesen vuodenkaan aikana nauranut yhtä paljon kuin tämän kurssin aikana :D Älyttömän hauskaa on ollut, ja kaikkia insidejuttujakin päässyt kehittymään. Kaikkien univelka takasi myös sen, että pienimmällekkin asialle oli helppo nauraa. Vähän harmittaa kun missaan kotimatkan bileet laivassa, mutta tännekkin on kyllä mukava jäädä. Mutta upeisiin tyyppeihin tuli tutustuttua ja toivottavasti nähdään vielä:)
Ensi viikolla saan tietää tarkemmin oppaan töistä, mutta varmaan maanantaina alan jo kyselemään eri paikoista, että oisko mahdollista saada työtä. Jonakin päivänä varmaan ostan myös rinnelipun että pääsen vihdoinkin testailemaan uutta lautaa. Bad Gasteinin rinteet aukesivat vasta tänään, joten niitä voisi mennä testaamaan myös.
Mutta nyt nukkumaan niitä univelkoja pois, hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti